Se oli syksy 2013. Olin kiusattu ja silloinen ihastukseni alkoi kiusaamaan mua myös. Ystäväni käyttivät mua hyväkseen. He valehtelivat ja pettivät mua. Se oli 2013, joulun jälkeen, kun katsoin jtn dokumenttia syömishäiriöstä. Uuden vuoden lupaukseni oli laihtua, vaikka olin jo alipainon rajoilla. Rakastuin nälän tunteeseen ja laskin kalorit ruokapäiväkirjaani. 500 kaloria oli liikaa. En koskaan oksentanut, mutta ahmin, usein 500-700 kalorin edestä. Itseviha kasvo ja kasvo ja tajusin olevani masentunut. Äiti sanoi että masennus on sitä että ei jaksa edes nousta sängystä enään, mutta väitin vastaan.   Pian mut lähetettiin psykologille ja lasten psykiatriselle jossa puhuin pään sääntösesti syömishäiriöstä, masennuksesta ja unettomuudesta ja kesä 2014 tuli ja sanoin et mä oon ihan okei. Noh.... yllätys yllätys masennus palas 6. luokan alettua ja sain masennuslääkkeitä, melatoniinia ja obamoxia (johon jäin koukkuun). Sit viikko ennen joululomaa äidille soitettiin ja sanottii mun tila on vaarallinen ja mut pitäis saada osastohoitoon ampulanssilla. Ekaksi itkin, sitten ajattelin et ne on oikeassa ja paikan päällä sain ahdistuskohtauksen. En halunnut jäädä sinne yksin, 280km päähän kotoa yksin ilman kännykkää (no omg :D) etc.Mä pääsin pian kotii vanhenpien vastuulla ja sen jälkeen mä oon pitäny kaiken salassa, viiltelyn, syömisen, itsetuhoiset ajatukset yms.

voi että ku sotkusta tekstiä, no mutta tää oli tälläne "alotuskirjotus"